Lihakaupan tarina

Tänään, 5.10.2021 on juhlapäivä. Savo-Karjalan Lihan Lihakauppa Kuopiossa avasi ovensa ensimmäisen kerran tasan 10 vuotta sitten vuonna 2011 Kuopion Leväsellä.

Muistan tuon päivän erittäin hyvin. Paljastettakoon, että meillä Koistisen yrittäjäperheellä ei ollut minkäänlaista kokemusta kaupan pidosta. “Me vaan perustettiin kauppa” tuumasi Savo-Karjalan Lihan perustajan vaimo Mari. Kauppa avattiin klo 10, joskin ovet avautuivat vahingossa jo 9.45. Lihatiskien täyttö oli aivan kesken, hintalappuja puuttui. Muistan elävästi tunnelman, voisi jopa sanoa että meillä oli pienimuotoinen kaaos. Yllätyimme totaalisesti väkimäärästä, porukkaa vaan lappoi sisään pieneen myymälään. Jonottavia, innostuneita asiakkaita alettiin palvella yksi kerrallaan. Myynnissä oli kokolihaa ja jauhelihaa. Jauhelihalaatuina oli vain nautaa, emme me nautatalona hoksanneet että myös sika-nautaa voisi jauhaa myyntiin. Onneksi asiakkaat sen hyvin äkkiä kertoivat. Jo ensimmäisenä päivänä saimme runsaasti innostuneita kommentteja asiakkailta. ’Tällaista Lihakauppaa tänne Kuopioon on kaivattu’ ja ’Aivan erilaista lihaa kuin marketeissa’.

Leväsen Lihakauppa. Kuvassa alhaalla oikealla myyjät sekä joulun kiireapulaiset.

Asiakkaita riitti koko päiväksi. Osa tuli jo samana päivänä uudelleen hakemaan lisää jauhelihaa, se oli kuulemma niin huikean hyvää. Olimme aivan ihmeissämme ja pää pyörällä.

Kun kaupan ovet saatiin illasta kiinni, alettiin harjoittelemaan iltasiivousta.

Seuraavana päivänä sama uudelleen, eli aamulla tiskien täyttö, tuoreiden jauhelihojen jauhaminen ja illalla taas purku ja siivous. Pikkuhiljaa me lihakauppiaat aloimme oppia kuinka homma toimii ja mitä asiakkaat haluavat. Jo ensimmäisenä jouluna möimme isot kasat kinkkuja ja pieni myymälämme oli tupaten täynnä asiakkaita, jono ylsi ulos saakka. Myyjät puikkelehtivat asiakkaiden välissä täydessä myymälässä jakamassa konvehteja, jotta pahin jonotuskiukku laantuisi asiakkailta.

Keväällä 2013 Kuopion Kauppahallin remontti oli valmistumassa, ja meille tarjottiin myyntipaikkaa sinne. Uskalsimme perustaa toisen myymälän asiakkaidemme kannustamana. Kauppahallin myymälä oli mukava lisä palvelemaan keskustan asiakkaita. Sittemmin Kauppahallin Lihakauppammekin on laajentunut, saimme yhden ‘loosin’ lisää myyntitilaa.

Kauppahallin Lihakauppa. Vasemmalla Jenni ja Pinja, oikealla Jenni, Heta ja Pinja.

Leväseltä Lihakauppamme muutti Matkukseen syksyllä 2013, koska Leväsen tilojen vuokrasopimus päättyi. Matkus ei kuitenkaan ollut meille niin otollinen myyntipaikka, totesimme sen hyvin äkkiä. Viimeistään nesteen sulkeutuminen 2017 johti liikenneaseman hiljenemiseen ja pisti miettimään vaihtoehtoja.

Matkuksen myymälä, kuvassa Milja ja Henkka

Peeässä tarjosi sitten meille vuokratilaa Pitkälahden ABC:lle. Tartuimme tilaisuuteen. Uuden myymälän suunnittelu alkoi rivakkaan tahtiin ja remontti valmistui juhannukseen 2018. Myymälän muotoa ja kalusteiden sijaintia muutettiin fiksummaksi Matkus-vuosilta saadun kokemuksen avulla. Lihatiskit, kylmiöt ja kalusteet siirrettiin käytännössä yhden illan ja yön aikana. Pitkälahden myymälä saatiin auki juuri juhannusmyyntiin 2018. Pitkälahden myymälä on näiden muutaman vuoden aikana osoittautunut loistavaksi sijainniksi.

Pitkälahden Lihakauppa. Kuvissa vasemmalla ylhäällä Meiju ja Paula, alhaalla Tiia ja oikeanpuoleisessa kuvassa Veera.

2014 meille valmistui Kuopioon oma Lihaleikkaamo. Se sijaitsee Pitkälahden Lihakaupan lähellä Pienessä Neulamäessä. Oman leikkaamon myötä tuotevalikoimamme on kasvanut entisestään, ja pystymme palvelemaan asiakkaita vielä paremmin esim. erikoisempien ruhon osien leikkuilla. Saamme lyhyellä tilausajalla myymälään esimerkiksi naudan ribsejä, briskettiä, picanhaa ja montaa muuta spesiaalia lihaa.

Leikkaamon valmistumisen myötä olemme myös pystyneet panostamaan voimakkaammin vähittäiskauppamyyntiin sekä ravintolamyyntiin. Täällä Savon maalla meidän rasiapakkauksemme ovat saaneet hyvän vastaanoton paikallisissa marketeissa. Myös ravintolapuolelta olemme saaneet lukuisia asiakkaita, esimerkiksi King’s Crown, Kuopion Saana ja Ravintola Ehta käyttävät lihatuotteitamme.

Leikkaamon toimintaa, Henkka rasioimassa porsaan ulkofilepihvejä. Burgerpihvit menossa ravintola-asiakkaalle.
Arkea leikkaamolla, tuote-etikettien suunnittelua. Vasemmalta Jouko, Aapo ja Jemina.

Vuonna 2020 toimintamme uudistui jälleen oman makkaratehtaamme perustamisen myötä. Matkuksen liiketilamme oli meillä edelleen vuokralla, ja tyhjänä tilaa ei kannattanut pitää kauaa. Tilat remontoitiin makkaratehdas-palvaamoksi, jonka toiminta käynnistyi toukokuussa 2020. Alkoi taas uuden opettelu, makkaroiden, nakkien, ja palvilihojen valmistus. Ensimmäiset makkaraerät olivat hieman, sanottaisiinko, tuotekehitystä vaativia. Äkkiä kuitenkin huomattiin, että mikä toimii ja mikä ei. Makkaroita kehiteltiin monia erilaisia ja koe-eriä myytiin omissa Lihakaupoissa.

Riku makkaratehtaalla ottamassa uunista tuoreet grillerit. Oikealla Chaîne des Rôtisseurs-vieraita tutustumassa toimintaan

Saimme jo ensimmäisenä kesänä makkaroitamme myyntiin vähittäiskauppoihin. Makkarat, nakit ja palvituotteet saivat hyvän vastaanoton, ja erilaisia makkaroita on nyt reilun puolentoista vuoden aikana valmistunut useita kymmeniä eri makua. Suosituimmat ovat vakiovalikoimassa, kuten chorizogrilleri, ja valmistamme omiin Lihakauppoihimme aika ajoin spesiaalieriä, kuten ryynäreitä ja riistamakkaroita, sekä sesonkien alla lukuisia erilaisia nakkeja.

Vuosien saatossa on kaiken kaikkiaan tapahtunut paljon. Onnistumisia ja epäonnistumisia. Vuodet ovat myös olleet rankkoja, sesonkien alla töitä tehdään aamuvarhaisesta iltamyöhään. Varattuja joulukinkkuja on pakattu puoleen yöhön, välillä mielessä vilahtaa että mitä järkeä tässä on. Rankan työn palkitsee kuitenkin parhaiten aina asiakkailta saatu palaute ja onnistunut sesonkimyynti. Se motivoi tekemään. Mikään ei tunnu niin hyvältä, kuin asiakkaan antama hyvä palaute. Se, että asiakas kassalla tuumaa lähtiessään, että kiitos hyvästä palvelusta. Ja se, että asiakas tulee myymälään, ja kertoo ’’Sain viime viikolla sitä naudan paistia ja annoit minulle valmistusohjeet. Ruoka onnistui täydellisesti!’’ Nämä ovat ehdottomasti arjen tähtihetkiä.

Olemme olleet myös messuilla, jospa ensi vuonna taas messuja voisi järjestää. Oikeanpuoleisessa kuvassa Anni, Jemina, Paula, Jonna ja Raisa messuilla.

Olemme saaneet vuosien varrella todella paljon vakioasiakkaita, joita arvostamme todella, todella paljon. Vakioasiakkaiden kanssa on mukava rupatella, ja aina asiakkaiden ei tarvitse edes kertoa, mitä heille laitetaan, koska me jo tiedämme sen.

Asiakaspalvelun olemme aina halunneet hoitaa kunnialla. Hyvää palvelua ja hyvät tuotteet saanut asiakas palaa uudelleen. Olemme todella otettuja, että meitä on palkittu useilla Kuopion Kaupungin palvelupalkinnoilla vuosien aikana.

Keväällä 2021 saimme myös kauan haaveilemamme Chaîne des Rôtisseurs-kauppiaskilven. Se myönnettiin meille palvelusta ja tuotevalikoimasta. Se on meille mieletön saavutus, josta haaveilimme jo Leväsen myymälän aikaan. Saimme myös pidettyä pienimuotoisen juhlan asiakkaidemme kesken, joskin toki koronarajoitusten takia hyvin suppean.

Kuvia Chaîne des Rôtisseurs-kauppiaskilven julkistamistilaisuudesta

Haluamme jatkossakin olla palveleva Lihakauppa, jonne jokainen asiakas voi tulla hyvällä mielellä, ja josta jokainen voi saada parhaat, suomalaiset lihatuotteet ja hyvää asiakaspalvelua. Muistakaahan myös antaa meille palautetta jos tarve tulee! Palautteesta saamme aina tärkeää oppia. Tekevälle sattuu aina myös virheitä, ja haluamme kehittyä jatkuvasti. Kuuntelen myös mielelläni ehdotuksia uusista tuotteista ja toiminnan kehitys-ehdotuksia.

Erityisen ylpeä Lihakaupoissamme olen lihatiskeistämme ja myyjiemme tietotaidosta. Ruuhkaisina perjantaipäivinä on huikeaa seurata, kun myyjämme osaavat suositella asiakkaille tiskin parhaat pihvit sekä kertoa asiakkaalle valmistusohjeet.

Sofia täyttämässä Pitkälahden lihatiskiä

Vuosien saatossa on tullut vierailtua useissa muiden kaupunkien lihatiskeissä. Uskallan mainita, että painitaan lihatiskien osalta ihan ykkösluokassa. Meillä on toki isona etulyöntiasemana oma lihaleikkaamomme, joten saamme tiskiimme erittäin runsaan valikoiman. Meiltä löytyy naudanlihaa monissa eri nautaroduissa (ylämaan nautaa, kyyttöä, Charolaista, herefordia, Black Angusta..), sianlihaa, hevosenlihaa, vasikanlihaa, karitsanlihaa, broileria, sesonkiaikoina riistaa.

Savo-Karjalan Liha Oy on perheyritys, ja kaikkiaan meillä on yhteensä 40 työntekijää. Työntekijöitä on siis omissa Lihakaupoissa, leikkaamolla, makkaratehtaalla, konttorilla, logistiikassa ja puhtaanapidossa. Jokaisella tekijällä on oma tärkeä panos kokonaisuuden pyörimisessä.

Tämä tähänastinen 10 vuoden matka Lihakaupan pitäjänä on ollut meille hieno ja antoisa. On ollut ilo seurata lukuisten myyjien kehitystä liha-alan asiantuntijoiksi. Uusia työntekijöitä rekrytoidessamme periaatteemme on aina ollut, että asenne ratkaisee. Ei ole merkitystä, onko työntekijä ollut ennen meillä aloittamista postityöntekijä tai puhelinmyyjä. Asenne, aito kiinnostus tuotteitamme kohtaan, ja etenkin oikea ote asiakaspalveluun ratkaisee.

Vasemmalla lihamyyjämme Diah, Sofia ja Heta, sekä Dry age-kaappimme. Oikealla jokapaikan höylät Paula ja Jemina

Kotimainen liha on ollut meille kaiken aikaa ykkösprioriteetti. Ostamme eläimet aina suomalaisilta tiloilta, ja noin 80 % tulee Pohjois-Savon alueelta. Esimerkiksi sianlihaa meille on tullut koko Lihakaupan historian ajan samalta tilalta Pielavedeltä. Nautaa meille tulee esimerkiksi Kurkimäestä, Hiltulanlahdesta, Siilinjärveltä, Nilsiästä ja Polvijärveltä. Haluamme jatkossakin myydä ainoastaan parasta, suomalaista lihaa. Aina, kun asiakas ostaa lihaa meidän lihatiskeistämme, hän voi olla varma, että liha on peräisin suomalaisilta maatiloilta. Ja vinkki vitonen teille, jotka haluatte ihan parhaat pihvit: kysykää Pitkälahden Lihakaupassa Paulaa, hänellä on aina jemmassa laatulihaa sitä arvostavalle.

Erittäin iso kiitos näistä vuosista teille, asiakkaamme, työntekijämme, ja lihantuottajamme. Tästä on hyvä jatkaa työn tekoa taas eteenpäin.

Terveisin

Jemina Kaipainen, lihamyyjänä työnsä aloittanut tasan 10 vuotta sitten

(Nykyisin harvemmin tiskin takana, vaikkakin aina kun mahdollista)